Jonkinlainen tarina Pieksämäeltä
Perjantaina tossa lähettii kesken koulupäivän pois kun piti lähtee pakkaamaan. Kuten otsikosta voi päätellä, niin Bakaconia varten. Sha ressasi ihan koko ajan mikä ärsytti mua. Pakkasin DS:n, puvun, vaatteita, sateenvarjon, rahaa, Emun kameran, kännyn ja evästä.
Söin junamatkalla 4/5 pitsapaloista kahden erissä ja Shakyo ei suostunut syömään yhtään. Useita kuulutuksia muttei koskaan Pieksämäkeä. Pelättiin, että juna lähtisi ennen kuin ehdittäis poistua kyydistä. Onnistuttii onneks tulee oikeassa kohtaa pois ajoissa. Sitten ihmeteltii missä Shakyon kaverit Erin ja Elmo ovat. Minulla ei olllut mitään hajua minkä näköisiä ihmisiä tulisi vastaan(siis tiesimme heidät oikeiksi ihmisiksi, älkää menkö tapaamaan ketään jota ette ole nähnyt). Sieltä tuli meitä pidempi poika vastaan ja sanoi että moi. Mä katoin vähä 'siis kuka?' ja Shaa oli heti 'ELMOOO!'. Sitten nähtii Eerinki siinä ja esittäysyimme. Lähdimme kävelemään kohti paikkaa, jossa asuisimme, Erinin luona siis. Käppäiltiin siinä ja Elmo kutsui mua hiireks. Se oli n. joku päätä pidempi. Tuli ylämäki. Mä juoksin edelle, että olisin pidempi, MUTTA se juoksi mun rinnalle ja sitten armotonta ylämäkikilpajuoksua. Mä luovutin ja juoksin Shaan luokse. Se oli taas ihan, että 'pikkusiskofetissinen isosisko'.
Nooo lopulta me pääsimme sinne kerrostaloo ja siellä asuntoon. Me tietenkin kaikki ihasteltiin siinä etenkin Elmo. Se oli pieni asunto, mutta vaikutti sopivalta kolmelle ihmiselle pariksi yöski. Me Shakyon kanssa heivattii rinkat siihen eteiseen ja kierreltiin siinä. Sitten alettiin tutustumisrituaali. Erin ja Elmo ihasteli Shakyon piirroksia, tämä häpesi, yritimme Elmon kanssa varastaa niitä, mutta kun minä nappasin jonkun kuvan niin se jäbä nappas sen multa. Kuuntelimme Elmon tarinaa hänen keksimästään sarjasta ja hahmoista. Siis kaikki melkein kuolee jne. Kuvasin melkein koko jutun, mutta kukaan ei tule näkemään sitä videota. Siinä Sha ja Eerin piirteli ja Elmo lukitsi ne parvekkeelle.
Lopulta oli Elmon aika mennä kotiin. Me kolme(tai siis ne kaksi)pistivät meille patjat olkkariin. Olin ihan et 'Siis huomenna on BAKACON! Tajuuks te?! BAKACON!'
Aamulla syötiin nuudeleita, Shakyon kolmas kerta sen elämän aikana ja mun joku...joku. Oli namii. Sitten pistin vähä ripsarii ja taistelin otsapannan kanssa. Sitten tapeltiin Shakyon pannan kanssa. Hän ei ollut tyytyväinen ja kesti ja kesti ja sitten hoputin sitä hieman. Meillä oli pukujen alla vain t-paidat, koska päivästä näytti tulevan lämmin ja ihana. MUTTA siellä tuuli ja se kulki i-h-a-n-a-s-t-i pukujen läpi, että paleli. Aurinko kyllä paistoi.
Lopulta näimme muita cossaajia ja näin saavuimme tapahtumapaikalle. Ja eikun ennakkolippujonoon. Se olikin hassun pitkä. Kylmä tuuli ei ollut yhtään kiva ja sitten kun mentiin varjoon..hrr. Otin joitakin kuvia siinä jonottaessa ja suunnittelin sieppaavani Kyuubin, jonka näimme, mutta sitten:
"HEI! Mähän oon lomalla"
Joo siis akatsukeillakin on oltava vapaata, mutta siinä se käveli vierestä pari kertaa.
Päästiin sisään, saatiin rannekkeet ja mentiin avajaisiin. Sitten kuultiin, että Elmo oli mennyt jonoon. Mentiin katsomaan siis Elmoa. Hän cossasi Shuhei Hisagia eli lempihahmoani Bleachiasta. Sitten Erin ja Shakyo lähtivät etsimään Loeonia ja minä jonotin sitten Elmon kanssa. Kun Elmokin sai rannekkeen niin lähdettiin etsimään muita. Soitin Shaalle, joka sanoi heidän olevan B-rakennuksessa. Me mentiin sitten sinne B-rakennukseen, mutta tietenkin väärään. Sitten mentiin sinne oikeaan. Eka päivä meni ihan mukavasti vaikka alkoi satamaan illalla kun lähdettii. Siellä asunnolla sitten katottiin mitä oli ostettu. Päätin lukea KreikkaxJapani Doujinshin. Se oli tietenkin japaniksi, mutta keksinpä siihen oman tarinan. Olen kyllä 100% varma että Kreikka luuli Japanin olevan raskaana siinä doujinshissa.

Tarina alkaa, että Japani on vierailulla Kreikassa ja Japani ihastelee maisemia. Sitten he menevät syömään ja tarjolla on paljon ruokaa. Japani syö Kreikan mieliksi ja on jo ihan täynnä. Sitten Kreikka tilaa jälkiruoaksi vesimelonia. Japanille tulee hikka, jota hän yrittää pidätellä.
Sitten siirrytään jonnekkin puun alle. He juttelevat jotain, Japania nolottaa hikan takia. Sitten He syövät joka päivä ja harrastavat hieman kivaa puun alla(tosin sitä ei näytetä). Eräänä päivänä Kiku ei kykene syömään ja Heracles on hieman huolissaan.
Kreikka:"Hyvänen aika!"
Japani:"Anteeksi etten jaksa syödä enää"
Kreikka:"Olet raskaana!!"
Japani ei ehdi sanoa mitään kun Turkki ilmestyy paikalle, mikä ärsyttää Kreikkaa.
Turkki:"Yo! Tulin katsomaan Japania kun kuulin hänen olevan täällä"
Kreikka:"Mene pois"
Turkki:"Kui?"
Kreikka:"Minä kiellän sinua lähestymästä Japania!"
Japani yrittää sanoa jotain muttei saa puheenvuoroa.
Turkki:"Sinä mitään voit minua kieltää! Minulla oikeus tavata Japania, koska olemme kavereita! Vai mitä, Japani!? "
Kreikka:"Olet ehkä hänen kaverinsa...mutta minä...olen hänen lapsensa isä!!"
Turkki ja Japani ovat ihan hämillään.
Turkki:"Käytittekö ehkäisyä? Vaikkapa kondomia.."
Kreikka:"Minä en ikinä ole käyttänyt"
Japani:"Tuotaa..."
Kreikka:"Minusta tulee kaikkein paras isä...koko maailmassa"
Turkki:"Siis ihan oikeastiko?"
Japani:"Te ette käsitä nyt yhtään!"
Kreikka:"Rakennan hienon talon, jossa me kolme voimme asua"
Turkki ja Japani: 'Shock'
Kreikka unelmoi taustalla.
Japani:"Et kai ota hänen puheitaan todesta?"
Turkki:"Siis mitä?"
Japani:"Gaah!"
Turkki:"No..Onnea teille kolmelle..(ajatelee:"Nykyään kaikki on mahdollista")
Japani heiluttaa hyvästiksi. Saksa ja Italia tulevat kylään.
Italia:"Niihoon~~Toimme kukkiaa~~
Japani:"Kiitos, mutta miksi?"
Saksa:"Kuulimme, että sinä odotat lasta"
Japani:"Keneltä te kuulitte?"
Saksa"?? Kreikalta tietty"
Italia:"Minä luulin Japania mieheksi. Me sentään kylvimme yhdessä"
Japani:"Oli kilttiä tuoda kukkia..mutta minä totta puhuakseni en ole raskaana"
Saksa:"Valehtelit Kreikalle!!"
Italia:"?"
Japani istuu puun alla ja ajattelee.
"Minun pitää kertoa Kreikalle totuus..muuten kaikki luulevat minun odottavan lasta. On kuitenkin mukava titää, että jos olisin niin Kreikka huolehtisi meistä. ! Tuolta hän tuleekin"
Kreikka:"Japanii~~"
Japani ajattelee:"Aa..Toivottavasti rakastat minua vielä kun kerron totuuden"

Loppu.

Revettiin mun hienolle tarinalle, syötiin iltapala ja mentiin nukkumaan.
Aamulla olisin vain halunnut nukkua. Sitten minut patistettiin ylös. Erin ja Sha söivät aamupalan ja sitten pian lähdettiin rikkojen kanssa Bakaan vielä kerran. Käytiin yhdessä paneelissa ja ostin vielä toisen APH doujinshin, mutta koska Erinin isä tuli hakemaan meitä, niin otin ensimmäisen mikä käteen sattui ja parituksena Enkku ja Japani. Harmitti vähän, mutta kun maksoin sen ennen kuin tajusin minkä olin ottanut. Juna-asemlla sanottiin Erinille heippa ja sitten suunta kohti Loimaata.
Baka-conissa otin yllättävän paljon kuvia, ostin yli 100euron edestä tavaraa, käytään kerrankin paneeleissa, syötiin nuudelit, kadotin Latvia rintamerkkini, mutta oli kivempaa muihin coneihin verrattuna missä olen ollut.